One does not simply walk into Mordor

Kumma kyllä, mulla on juuri sellainen olo että olisin yrittämässä Mordoriin jalkaisin! Ihan typerää, ottaen huomioon että maalasin tänään loppuun sen mitä oli maalattavissa: syksyn.

Valitettavasti koko tämä päivä meni teen koska on pakko-asenteella eikä olisi ollenkaan huvittanut koskea pensseleihin siitä pahuksen maalista nyt puhumattakaan. Värien sekoittamisesta ei meinannut tulla mitään, kaikista tuli tavallaan mustelman värisiä hyvän aikaa ennen kuin lopulta onnistuin.

     Aloitin 'äkkikesällä' eli kevään osalla ja leskenlehdellä (hyss, kyllä se on leskenlehti eikä voikukka!) ja jos päivästä pitää jotain epämasentavaa ilmapiirin lisäksi kaivaa se oli tämän kohdan maalaaminen.

Saanko tähän väliin avautua? Saan? Hyvä! Avaudun aiheesta kasvit. Mä olen vannoutunut eläinten maalaaja ja kasvit yhdistettynä tähän armottomaan maalaustahtiin (oma mokani, myönnän) ja maaleihin jotka ei suostu yhteistyöhön tää homma on aivan kamalaa 8---D Siis, enemmän tai vähemmän huonotuulisenta plörtsäillä muovimaalin kanssa siveltimellä jolla ei saa tarkkaa jälkeä ja AAAAAARRRHHHHHHGGGH!

Ah, helpotti. Nyt voidaan jatkaa.

    Siili ei näytä siltä miltä olisin halunnut, mutta totean että kyllä se näyttää siitä huolimatta ihan kivalta. Mutta mikäpä tässä olisikaan onnistunut samalla tavalla kuin mielikuvassani joka oli olemassa joskus ennen kuin aloitin maalaamaan. Siinä se sitten vähitellen katosi kokonaan ja korvautui kaikella muulla kuin mitä olin lupaillut, hups.

Mutta huomatkaa kaksi kärpässientä - kärpässienen lupasin ja kuulemma yksi ei riittänyt >:D Kärpässienipastaa tarjolla, kuka tulee syömäään?

   Pliis, ei puhuta noista lehtikasoista ;u; Musta ne näyttää edelleen iloisen hipin oksennukselta mutta hys se on salaisuus xD Kyllä niistä saa lehtikasatkin, mutta vain jos katsoo kokonaisuutta. Jos joku alkaa joskus tarkastelemaan noita kasoja tarkemmin, olen pahoillani hänen puolestaan 'u'
Oravien maalaaminen oli karmeampaa kuin pitäisi, mutta syytän tunteesta vain ja ainoastaan deadline on tänään-paniikkia, jonka vallassa oli koko päivän. Lehtikasassa olevan kurren nimi on muuten Sofia - se onkin toistaiseksi ainoa eläin jolla on nimi.

Se on Sofia, koska musta Sofia on tosi ihana nimi ja ainakin toistaiseksi kaikki tapaamani Sofiat ovat olleet aivan huipputyyppejä. Pääsyy on se, että kun aloittelin maalaamaan kesää, (muistaakseni) Lemmikkien eteisen ovesta kurkisti pikkuinen tyttö joka ei malttanut keskittyä kesken olevaan pukeutumiseen vaan jutteli hetken meikäläisen kanssa - ja pelasti sen päiväni aivan totaalisesti.

Siinä se syksy nyt on. En ole erityisen tyytyväinen... mutta enhän mä koskaan ole! Etenkään nyt. Mun pitää aina piilottaa kaikki tekeleeni ainakin vuodeksi ja sitten vasta uskallan katsoa sitä ja todeta onko se nyt hyvä vai ei. Tämän takia mua suuresti hirvittääkin (söin tänään muuten hirvi-nauta-lihapullia ja namia oli) huominen arviointikeskusteluasia sillä on oletettavissa että joudun huomenna a) katsomaan tätä teosta taas ja b) kommentoimaan sitä. Yhyy. Tiedän että olisi pitänyt/olisin voinut tehdä niin monia juttuja ihan eri tavalla..... voisinks mä vaan matkustaa ajassa taaksepäin?

Kas tässä se on - "Vaahteran tarina" ja käytävä jota on mahdoton valokuvata :'3

   
 Tähän loppuun surullisenpirteästi kirjustan vielä tunnustuksen: koska alareunan liukuväri ei onnistunut sitten yhtään, palaan vielä pelottelemaan päiväkodin tätejä muutaman viikon tauon jälkeen ja viimeistelen alareunan ja mikäli raksamiehet suo, myös maalaan noiden ruuvinreikien päälle taktisia lehtiä ja lumihiutaleita. Ties vaikka ne ruuvit olisi silloin jo saatu pois :'>

   Kirjoitan vielä huomenna (olettaen että selviän huomisesta) omaa kommentointia koskien koko näyttöjaksoa. Sen jälkeen onkin vähän kysymysmerkki miten tämän blogin käy. Saattaapa olla, että jatkan tänne kirjoittelua... tai siis ai niin, koulun sähköposti. JOS jotenkin saan siirrettyä blogin toiselle sähköpostiosoitteelle, siinä tapauksessa jatkan toilailuistani kirjoittamista.

Miksi, sähän inhoat blogeja?

Inhosin. Hehe. Nyt se on vaan terapeuttista ja tapa kerjätä sympatiaa hups en kai oikeasti kirjoittanut tuota?

Kato, mun korvista ja nenästä valuu akryylimaalia!

... Tai ainakin tuntuu siltä, että jotain tuollaista voisi koska vaan tapahtua.

Okei, aamu oli jotain niin loistavaa etten kestä! (Vaikka sainkin raahauduttua päiväkodille tunnin alkuperäistä suunnitelmaani jäljessä...) Istahdin aluksi syömään Pyrtsiltä ostamiani Vuoksen riisipiirakoita pöydän ääreen ja havahduin siihen että koko päiväkoti hiihtää ympäri taloutta ihan paniikissa ja häselsivät että joku on kadonnut.
Meni ihan täydestä!
Se oli harjoitustilanne xD No, jos lapsi katoaa niin kyllä tuo porukka sen löytää, ehdinkö syödä (rauhassa) kolme neljästä piirakasta niin kadonut lammas löytyi. Vieläkin naurattaa :'''D

  Ja se itse maalaaminen.... ei ollut niinkään loistavaa. Okei, ei se kamalaakaan ollut mutta jos käytävällä ei olisi niin paljon liikennettä olisin vain maalannut seinää tunteettomana möllikkänä joka näkee vain akryyliä, akryyliä kaikkialla hyiii! Se kuivuu ihan liian nopeasti, tekisi vähän mieli mennä lakkoon. Mutta tosiaan, koska käytävällä kulkee jengiä sitä tulee onneksi kuultua ihmispuhetta (oiva konsti pysyä jotakuinkin hereillä) ja juteltuakin silloin tällöin.

  Maalasin tänään siis kevään valmiiksi, ja vedän sanani takaisin että kesä olisi ärsyttävin vuodenaika maalata: kevät se on. Etenkin sellaiselle joka ei juuri koskaan ole kiinnittänyt huomiota miltä vaahtera edes näyttää keväällä, tai sellaiselle, joka ei ole oikeastaan koskaan maalannut vaahteraa, TAI sellaiselle joka ei vaan saa tarpeeksi tarkkaa jälkeä siveltimellä, kaikki näyttää enemmän tai vähemmän sottaiselta. Ja tietysti, minussa yhdistyy kaikki nuo jutut mitä tuossa luettelin. Huoh.

Saan tän paletin näkemisestä varmaan allergisia reaktioita vielä vuosienkin päästä :'D
Eräänlainen vaahtera-allergian muoto, luulisin.

Kasvejakaan en ole aikaisemmin maalannut ja sen kyllä huomaa, vähän nolottaa. Tuo tuossa yrittää olla kevätesikko. Siilitkin näyttää vähän surullisilta (ei siis kirjaimellisesti), koska aikaisemmin mainitsemani käteni kykenemättömyys tarkkaan siveltimenjälkeen jota sieluni niin kovasti halajaisi. No nyt menee pelottavan runolliseksi.

Oravan vielä tunnistaa, mutta nuo tummemman vihreät läntit yrittää olla... ette ikinä arvaa... vaahteranlehtiä!
Bwhahahaa nauran itteni tärviölle... yhyy! :D

Miten maalaaminen voi olla samaan aikaan näin kivaa ja niin uskomattoman raivostuttavaa? Mulla alkaa olla vähän kuollut olo, mutta eniveis: kevät.

Viimeinen maanantai

Maanantai ilman maanantaiärsyyntymistä mutta maanantaiväsymys... joo.
Kävelin aamusta kuin poliisi ikään edes takaisin seinän edessä ja pohdin ekan vartin lähenkö maalaamaan kevättä, syksyä vai kesää. Aamulla vielä luulin maalaavani kevättä mutta sitten repäisin ja maalasinkin kesää - vuodenajoista kai työläintä ja ärsyttävintä.

Puu ei kyllä erityisemmin vaahteralta näytä, mutta otin päämääräkseni saada se näyttämään silmää miellyttävältä kuin vaahteralta. Maalarinteippijutut puussa meni vähän niin ja näin mutta en enää koske siihen, näyttää tarpeeksi hyvältä. Varpuset näyttää kyllä ainakin jonkin verran varpusilta, mutta totesin että yhtään tarkempaa jälkeä ei mun siveltimillä ja vapisevilla käsillä saa.

Perhosia on jostain syystä aivan kamalan hankala piirtää/maalata, en vain osaa xD Kuitenkin päätin maalata ne enkä mennä helpompaa kautta ja kumittaa vain luonnos pois seinästä. Kolme taisin niitä ehdä, neljättä en enää kestänyt. Maalasinpa tänään myös kullerot ja villakot, kumpaankin tosin pitää vielä lisätä vähän keltaista.

Niitä keltaisia lukuunottamatta väittäisin kesää valmiiksi:

Toverit epätoivo ja ensilumi

Tänään tuli sitten säännön vahvistava poikkeus: aamu oli ihana, annoin itselleni luvan nukkua yhdeksään asti vaikka piti alunperin herätä kasilta, aloitin hitaasti enkä kiirehtinyt tai panikoinut. Silti heti kun pääsin päiväkodille ja näin keskeneräisen käytävänseinän vajosin surkeaan tilaan.
Ajatuskin siitä, että viimeiset kolme päivää ensi viikolla on PAKKO olla paikalla ja maalata vähintään yhekstästä neljään että edes saattaa saada hommat ajoissa valmiiksi alkoi ahdistaa niin paljon etten heti voinutkaan alkaa maalaamaan. Sen sijaan hain Pyrhöseltä ihania uunituoreita vuoksen piirakoita ja ruohosipulisulatejuustoa ja söin.

  No syömisen jälkeen nukuttaa, mutta sentään siinä vaiheessa aina niin hyväntuulisten päiväkodin ihmisten läsnäolo (pelkästään läsäolokin, heh) paransi mielialaa sen verran että uskalsin jatkaa.

Aloitin keväästä, yritin maalailla vähän ruohoa ja eläimiä mutta mielestäni kumpikin meni ihan penkin alle. Pidin toisen paniikkitauon ja kävin mielessäni kauhukuvia ensi torstain deadlinesta ja arviointikeskustelusta läpi. Ei ehkä olis kannattanu koska ahdistuin entisestäni, mutta kuinkas estät ajatuksia kun ne vaan tulee aina niin salakavalan nopeasti. Pakotin positiivisen minäni taas esiin ja päätin että heivaan paletin tyhjäksi ja alankin maalaamaan talvea.

Hyvä päätös!

Ilmeisesti aivoni olivat valkean tarpeessa. Aika alkoi edetä kummallisen nopeasti ja siihen mahtui hyvin ärsyttävää "jee tää on kivaa-en selviä saanko luovuttaa-eiku tää onki taas kivaa - ei nyt oikeesti lyön hanskat tiskiin - onpas kiva maalata seinää" - tyyppistä mieliala-ailahtelua TOSI paljon.

Nyt mä sitten julistan ensimmäisen vuodenajan valmiiksi! Naiset ja herrat ja kaikki siltä väliltä: talvi.

 

Siilin talvipesä.

 

Jänes.

.... ...... ......... ........ Okei saanko mä taas panikoida??! Kolme päivää ja kolme vuodenaikaa jäljellä.... Vuodenaika päivässä = vuosi neljässä päivässä. Yhyy! Pahinta tässä on se että mä ihan oikeasti luulin olevani edes tällä kertaa ajoissa. Ei sitte.

Lyhyestä virsi kaunis

Älkää uskoko tota päivämäärää, nyt mä kerron lyhyesti torstaista.

Mä voisin taas alottaa siitä herätysäänestä... tosin tällä kertaa siten että totean jälleen että kyllä onnistunut aamu vaan johtaa hyvään päivään!
Mieliala oli katossa koko sen ajan mitä maalasin, vaikka maalasinkin tänään vain vajaaseen kahteen asti koska joskus on pakko käydä kaupassa, kirpputorilla ja missä nyt ikinä.

Syksy sai pohjavärinsä ja lisäksi länttäilin lisää väriä aina paletin värien mukaan sinne tänne.

Ja ilokseni pääsin viimein aloittelemaan lehtikasaoravat, ainoan kohdan (siilin ja tattien lisäksi) syksyssä jonka tekemistä oikesti odotin. Pensselissä taisi olla koko ajan liikaa vettä, vaikka kuinka yritin sitä kuivata, joten pohjamaalista tuli tommonen outo... kalvakka. No olkoon.

Mutta tiistai onkin keskiviikko?

Turboviikko osat 2/7  ja  3/7

Justiisa juu, eilen kirjoitin hienon tarinan kuvineen eilisestä prosessista mutta arvatkaapa muistinko julkaista sitä: en. Eikä bloggerinmokoma tietenkään tallentanut sitä luonnosta automaattisesti (jäkä jäkä, mulla on oikeus jäkättää, olenhan bloggerin asiakas ja asiakas on aina oikeassa).

Hyppään siis julmasti eilisen yli ja kerron vain lyhyesti mitä tein eilen: maalasin 8-D Maalasin vähän lunta talveen ja kukkia kesään.

Tiistai ennen sen päiväisiä lisäyksiä.

Tiistain  jälkeen ekat kukat seinällä: lemmikit

 Tiistaina myös totesin, että Vehkojan Pyrhösen lihapullat ja muusi on supernamia. Parasta moista ikinä mitä oon syönyt.

~-~-~-~-~-~-~-

     Tänään, sen sijaan, tein jotain järisyttävää.
Tai siis se tapahtui jo eilen mutta toteutui vasta tänään: vaihdoin kännykän herätysäänen hieman lempeämpään ääneen ja jes, heti oli helpompi herätä!
Silti otin ihan muodon vuoksi kymmenen minuutin torkut, oli makoisaa.
     Olin päiväkodilla vähän yli yhdeksän aikaan ja yhden ainoan päiväkotilapsen pirteä 'moi' piristi päivääni tosi paljon. Hassua kuinka pienestä ihmisen aamu voi olla menemättä pilalle >3< Ja on muuten tosi ristiriitaista tämä mun suhteeni aamuherätyksiin. Tykkään kyllä aamusta, aamu on aivan mahtava vuorokaudenaika, aurinko nousee ja kaupunki heräilee ja sitä rataa. Ja sitten kuitenkin joka kerta se oma herääminen on kamalaa. Pfft.

    Ihan typerää ahdistua jostain pikku palautekeskustelusta mutta kai se on ihmisen geeneissä: eikä se opettajaotus mua tälläkään kertaa syönyt, vähän näykki vaan :'>
Lähes yksimielisesti päätettiin että maalailen tänään isoja pintoja, mitä ihan mieluusti aloin sitten tekemäänkin: ei tarvitse nähkääs ajatella mitään. Ah.
Lastenlauluja kuulokkeista soimaan ja tunnelma on täydellinen. Olen jo vähän jopa harjaantunut strategisissa väistöliikkeissä mitä tulee päivän mittaan ihan jumpaksi asti, sillä käytävällä on liikettä.
Varsinkin tuli liikuttua kun maalasin syksyn puun runkoa, se kun on ihan oven vastapäätä.

Suurimman osan tästä tein tänään.

 

"Joo joo, en mä mikään kone ole!"

Maanantai on aina maanantai

Turboviikko osa 1/7

Ai kamala mä en muista millon oisin nukkunu näin huonosti! Kierin varmaan neljään asti yöllä pitkin poikin sänkyä ja ei, ei unta. Sit alko kissat riehumaan ja vain vähän kello kahdeksan jälkeen, kun olin saanut nukuttua ehkä puolitoista tuntia, soitti puhelinmyyjä... ei näin.

No, pakko oli kuitenkin nousta, vaikka otinkin seitsämäntoista minuutin torkut herätyksen jälkeen.
Unohdin taas vaihteeksi asioita kotiin, tällä kertaa ison tuputtimen ja sakset. No, pärjäsi ilman niitäkin.

Ainoa kuva joka tätä kuivakasta blogitekstiä koristaa on viime maalauskerran lopusta ja tämän alusta.
 

Kuvassa näkyy myös myrkkyruoho.

Aloitin taistelun myrkkyruohoa vastaan maalaamalla siihen päälle ja maalasin muutenkin kesää jonkin tovin. Paletissa oli vielä vihreää joten lätkäisin ne kevään puolelle (suojattuani eka lattian) pohjakerrokseksi.
Maalasin myös siileihin, oraviin ja kevään vaahteraan pohjavärit. Muuta ei sitten pystynyt tekemään niin huonoilla yöunilla (ihan oikeesti maapallon magneettikenttä vaikuttaa muhun enemmän ku ois kiva) ja kipeytyneellä selällä, joten jätin hommat...
...
... 'tähän'
, piti kirjoittamani mutta enpäs näytäkään kuvia lällällää. Kamera meinaan päätti että senkin kissanriepu, nyt kun jopa muistit ottaa kameran mukaan sulla muuten riittää akku vain yhden (1) kuvan ottamiseen ja senkin yhden käytin ennen kuin aloin maalaamaan lisää.
Eli, huomenna tänne tulee tämän päivän JA huomisen kuvat. Olettaen että muistan ottaa kameran (ja sanomalehtiä ja tuputtimen!) mukaan.

Ja huomenna oikeasti nousen yhdeksältä, enkä vähän yli yhdeksän... Olettaen ettei kissa taas kaada roskista aamuyöllä (kahdesti) ja ala nakertamaan sen muovipussia, toinen kissa pudottele tavaroita pöydänreunalta, kolma mau'u jossain oven takana, neljäs oven toisella puolella ja puhelinmyyjä soittele.

Liittolaiseni ja viholliseni: akryylimaali

Noniin okei, ensimmäinen maaliläiskä on nyt seinässä.
Kävin viime perjantaina Promenadigalleriassa ostamassa maaleja ja näillä nyt mennään ainakin toistaiseksi. Taas oli akryylin tuntuma ihan erilainen kuin muistin, olen vannoutunut öljyväri-ihminen.

Näiden lisäksi jämäpurkit valkoista ja sinistä.

Herääminen oli tänään(kin) jokseenkin haastavaa, olin niin unenpöpperössä että laitoin kuin refleksissä herättäjäkännykän torkulle - neljä kertaa. Sitten sen neljännen kerran jälkeen meinasin nukahtaa puhelin kädessä kuola valuen tyynylle. Siinä vaiheessa taisinkin havahtua, ei, nyt on pakko nousta. Pakotin itseni syömään omenan aamupalaksi, vaikka mitään ei olisi tehnyt mieli syödä.
Alkuperäisen suunnitelmani, eli kello yhdentoista sijaan olin perillä päiväkodilla abouttiarallaa puoli kahdeltatoista ja saman tien aloinkin suojaamaan lattiaa ja listoja.
Unohdin paljon asioita kotiin, kuten paletin ja palettiveitsen sekä armaat vaahtomuovituputtimeni, snif. Oli pakko pärjätä ilman niitä ja taistelinkin aseettomana alkukökköyttä vastaan puolikoomassa ja tämmöistä jälkeä tuli.

Kyllä, tuo nurmen oikeassa reunassa, tummemmalla alueella oleva läntti on juurikin se "Yrgh mä vihaan näitä maaleja"-kohta joka aina tulee vastaan kun tekee akryyleillä. Onneksi myöhemmin helpotti.

Aloitinkin kesästä syksyn sijaan, koska syyspäätyyn tehdään ensi viikon loppupuolella ja sitä seuraavan alussa pientä pintatouchia alias tuhotaan taulujen pidikeruuvien kolot.
Huomenna sitten jatkan ainakin jonkin verran JA muistan tuoda ne mitä tänään en muistanut.
Aamen.

"Ei neonvihreitä limakäsiä tälle vyöhykkeelle plz."

Niin, se viime viikko...

3.11. maanantaina kävin viikonlopusta loppuunkuluneena piirtämässä käytävän seinään!
Se on terapeuttista, aina kielletään 'älä sinä tyttö kulta piirrä seinään' hah hah. Enhän minä, ehen...
Piirtelin näiden luonnoksesta paranneltujen versioiden pohjalta ja tein niitä surullisenkuuluisia muutoksia.

Mm. vadelmapuska siirtyi ja jänis ja siilin talvipesä vaihtoivat paikkaa.

Mikä Photoshopin taidonnäyte.

Olin tietysti arvioinut väärin seinien mittaa ja kahden ensimmäisen vuodenajan tila olikin suurempi kuin muistin, joten pääsinkin aloittamaan niillä 'kyllä tää muuttuu vielä seinällä'-luonnoksilla, liu'utellen vuodenaikojen vaihtumiskohtia ovien toisille puolille.
   Oli yllättävän haastavaa saada maan pinta jotakuinkin samalle tasolle, mutta t-paidan hihan etäisyyden lattiasta tarkistaminen kontillaan auttoi. (Konttasin pitkin sitä käytävää edes takaisin ja olo li kuin tarhalapsella.)
Luonnostelin seinään maan lisäksi kaikki perusjutut, ja aloitin toki puista. Puista, joista ei nyt tullutkaan identtisiä (koska hyi) eli kolminkertaisesti 'iik, en ole kai ikinä piirtänyt puuta tosta noin vaan' fiilistä. Hyvin ne sinne kuitenkin mahtuivat, ja kaikki vielä saman kokoisina.

Puiden jälkeen pääsin tietysti siihen odottamaani vaiheeseen, eli eläimiin. Eläimet olivatkin ainoita joista sain kuvia, koska pitkä käytävä, huonohko kamera ja hento lyijykynän jälki ei vain riitä kokonaiskuvan näyttämiseen.

Siilistä on aina hyvä aloittaa.

'Ekstratilaan' mahtui kätevästi lumiukko.

Jänis, jonka paikka vähän vaihtui mutta varpua se silti nakertaa.

Siiliperhe tallustelee kevään kohdalla kohti kesää. Siilinpoikaset perustuvat aitoihin siileihin, jotka hoidosta huolimatta menehtyivät: nimiltään Rusti, Cyril ja Reifel (sekä ensimmäisenä menehtynyt Luca)

Yksi kesän linnuista. Varmaankin varpunen.