Toverit epätoivo ja ensilumi

Tänään tuli sitten säännön vahvistava poikkeus: aamu oli ihana, annoin itselleni luvan nukkua yhdeksään asti vaikka piti alunperin herätä kasilta, aloitin hitaasti enkä kiirehtinyt tai panikoinut. Silti heti kun pääsin päiväkodille ja näin keskeneräisen käytävänseinän vajosin surkeaan tilaan.
Ajatuskin siitä, että viimeiset kolme päivää ensi viikolla on PAKKO olla paikalla ja maalata vähintään yhekstästä neljään että edes saattaa saada hommat ajoissa valmiiksi alkoi ahdistaa niin paljon etten heti voinutkaan alkaa maalaamaan. Sen sijaan hain Pyrhöseltä ihania uunituoreita vuoksen piirakoita ja ruohosipulisulatejuustoa ja söin.

  No syömisen jälkeen nukuttaa, mutta sentään siinä vaiheessa aina niin hyväntuulisten päiväkodin ihmisten läsnäolo (pelkästään läsäolokin, heh) paransi mielialaa sen verran että uskalsin jatkaa.

Aloitin keväästä, yritin maalailla vähän ruohoa ja eläimiä mutta mielestäni kumpikin meni ihan penkin alle. Pidin toisen paniikkitauon ja kävin mielessäni kauhukuvia ensi torstain deadlinesta ja arviointikeskustelusta läpi. Ei ehkä olis kannattanu koska ahdistuin entisestäni, mutta kuinkas estät ajatuksia kun ne vaan tulee aina niin salakavalan nopeasti. Pakotin positiivisen minäni taas esiin ja päätin että heivaan paletin tyhjäksi ja alankin maalaamaan talvea.

Hyvä päätös!

Ilmeisesti aivoni olivat valkean tarpeessa. Aika alkoi edetä kummallisen nopeasti ja siihen mahtui hyvin ärsyttävää "jee tää on kivaa-en selviä saanko luovuttaa-eiku tää onki taas kivaa - ei nyt oikeesti lyön hanskat tiskiin - onpas kiva maalata seinää" - tyyppistä mieliala-ailahtelua TOSI paljon.

Nyt mä sitten julistan ensimmäisen vuodenajan valmiiksi! Naiset ja herrat ja kaikki siltä väliltä: talvi.

 

Siilin talvipesä.

 

Jänes.

.... ...... ......... ........ Okei saanko mä taas panikoida??! Kolme päivää ja kolme vuodenaikaa jäljellä.... Vuodenaika päivässä = vuosi neljässä päivässä. Yhyy! Pahinta tässä on se että mä ihan oikeasti luulin olevani edes tällä kertaa ajoissa. Ei sitte.