Kato, mun korvista ja nenästä valuu akryylimaalia!

... Tai ainakin tuntuu siltä, että jotain tuollaista voisi koska vaan tapahtua.

Okei, aamu oli jotain niin loistavaa etten kestä! (Vaikka sainkin raahauduttua päiväkodille tunnin alkuperäistä suunnitelmaani jäljessä...) Istahdin aluksi syömään Pyrtsiltä ostamiani Vuoksen riisipiirakoita pöydän ääreen ja havahduin siihen että koko päiväkoti hiihtää ympäri taloutta ihan paniikissa ja häselsivät että joku on kadonnut.
Meni ihan täydestä!
Se oli harjoitustilanne xD No, jos lapsi katoaa niin kyllä tuo porukka sen löytää, ehdinkö syödä (rauhassa) kolme neljästä piirakasta niin kadonut lammas löytyi. Vieläkin naurattaa :'''D

  Ja se itse maalaaminen.... ei ollut niinkään loistavaa. Okei, ei se kamalaakaan ollut mutta jos käytävällä ei olisi niin paljon liikennettä olisin vain maalannut seinää tunteettomana möllikkänä joka näkee vain akryyliä, akryyliä kaikkialla hyiii! Se kuivuu ihan liian nopeasti, tekisi vähän mieli mennä lakkoon. Mutta tosiaan, koska käytävällä kulkee jengiä sitä tulee onneksi kuultua ihmispuhetta (oiva konsti pysyä jotakuinkin hereillä) ja juteltuakin silloin tällöin.

  Maalasin tänään siis kevään valmiiksi, ja vedän sanani takaisin että kesä olisi ärsyttävin vuodenaika maalata: kevät se on. Etenkin sellaiselle joka ei juuri koskaan ole kiinnittänyt huomiota miltä vaahtera edes näyttää keväällä, tai sellaiselle, joka ei ole oikeastaan koskaan maalannut vaahteraa, TAI sellaiselle joka ei vaan saa tarpeeksi tarkkaa jälkeä siveltimellä, kaikki näyttää enemmän tai vähemmän sottaiselta. Ja tietysti, minussa yhdistyy kaikki nuo jutut mitä tuossa luettelin. Huoh.

Saan tän paletin näkemisestä varmaan allergisia reaktioita vielä vuosienkin päästä :'D
Eräänlainen vaahtera-allergian muoto, luulisin.

Kasvejakaan en ole aikaisemmin maalannut ja sen kyllä huomaa, vähän nolottaa. Tuo tuossa yrittää olla kevätesikko. Siilitkin näyttää vähän surullisilta (ei siis kirjaimellisesti), koska aikaisemmin mainitsemani käteni kykenemättömyys tarkkaan siveltimenjälkeen jota sieluni niin kovasti halajaisi. No nyt menee pelottavan runolliseksi.

Oravan vielä tunnistaa, mutta nuo tummemman vihreät läntit yrittää olla... ette ikinä arvaa... vaahteranlehtiä!
Bwhahahaa nauran itteni tärviölle... yhyy! :D

Miten maalaaminen voi olla samaan aikaan näin kivaa ja niin uskomattoman raivostuttavaa? Mulla alkaa olla vähän kuollut olo, mutta eniveis: kevät.